Päätin vähän ryhdistäytyä ja kirjottaa blogia pitkästä aikaa. Ärsyttää ja hävettää kun en ole enemmän kirjotellu. Hyvää vaihtelua kouluhommien väkertämiseen tämä bloggailu. Taas on viime kirjotuksen jälkeen tapahtunut vaikka mitä.
Hyvä ystäväni Deniz muutti myös tänne meidän tyttö-kommuuniin. Hän muutti Annamarian kanssa samaan huoneeseen. Ne kävi kaksistaan ostamassa Ikeasta 5 sentin paksuisen patjan ja sillä Deniz nukkui aluksi. Sitten jostain tämän talon kätköistä löytyy paksu patja, joten nyt Deniz saa nukkua sillä Annamarian huoneen lattialla. Deniz on siis turkkilainen ja ollut täällä myös syyskuusta lähtien niinkuin minäkin.
Kouluhommia on taas ihan liikaa ja menee välillä hermot koulun kanssa kun motivaatio on jossain pakkasen puolella. 3D-kurssi on ollu suuri pettymys. Kurssilla käytetään surkeita vanhoja ohjelmia ja mallinnus ja animointi on suureksi osaksi koodaamista, josta en todellakaan välitä ollenkaan. Tehtäviä on tosi paljon ja niissä ei saa käyttää mielikuvitustaan ollenkaan vaan lopputuloksen pitää olla juuri sellainen kun opettajakin on tehnyt ja miten ohjeissa lukee. Mutta loppuprojekti pitää kuitenkin tehdä oman mielikuvituksen tuotoksista. Miten sitä muka osaa tehdä mitään kun koko kurssi on ollut pelkää kopioimista. Ei mitään järkeä. En silti jaksa stressata. Mun kanssa onneksi on projektia tekemässä nörtti ja perfektionisti espanjalainen poika, joka varmasti auttaa mua.
Uskomatonta puurtamista näiden koulunkäynti täällä on kyllä. Jotkut aineet on kyllä niin turhia ja sitten toisaalta täältä puuttuu jotain tärkeitä käytännön aineita. Lisäksi opiskelijat täällä on tosi stressaantuneita. Tälläkin viikolla enkun tunnilla piti pitää ryhmissä esitelmä ja eräs kaverini oli niin hermostunut, että alkoi oman osuutensa jälkeen itkemään. Esoanjalaiset todellakin pelkää ja häpeää puhua englantia. Luulin, että suomalaiset olisi arkoja puhumaan englantia, mutta täällä ollaan kyllä vielä enemmän. Suomessa ihmiset sentään osaavat enkkua, täällä taas edes nuoret eivät osaa. Eräässä konferenssissa esitelmän pitäjä sanoi, että Espanja on enemmän kuin sukupolven jäljessä englannin opetuksessa. Sillä hän tarkoitti sitä, että muualla vanhemmat ja isovanhemmat eivät välttämättä osaa puhua englantia, mutta Espanjassa eivät edes nuoret. Englannin opetusta pitäisi siis täällä kehittää ehdottomasti. Lisäksi suuri harppaus oppimiselle olisi, jos tv-sarjoja tai elokuvia ei dubattaisi. Kun elokuvat ja sarjat näkee ja kuulee englanniksi, niin korva kehittyy ja samalla oppii jotain uusia sanoja.
Tässä kirjoutustaukoni aikana olen myös ehtinyt vähän reissailemaan. Maaliskuun lopussa kävin Amsterdamissa Tomin luona viikon verran oleilemassa. Käytiin huippukiinnostavassa Tropenmuseumissa, joka on antropologinen museo ja Amsterdamin suurimpia. Lisäksi käytiin pienemmässä valokuvausmuseossa, joka sekin oli ihan mielenkiintoinen. Kaiken huipuksi molemmat museot olivat naurettavan halpoja: sisäänpääsy oli vain 5 euroa. Tälläkään kertaa säät eivät suosineet Damissa vaan vettä tuli ja oli tosi kylmä. Ainakin jos vertasi siihen mihin lämpötiloihin olin tottunut täällä Madridissa. Mutta oli kyllä siitäkin huolimatta kiva käydä taas siellä. Vaikka edelleenkin Madrid on mun lempikaupunki :)
Tomi oli täällä viime viikolla käymässä, mutta taas kävi huono tuuri ja oli erittäin kylmät ilmat. Lämpötila oli kahdenkymmenen asteen kieppeillä tai joskus jopa sitäkin vähemmän. Lisäksi oltiin molemmat kipeinä, eika oikein jaksettu kuljeskella kaupungilla niin paljon kuin oltaisiin haluttu. Yhtenä päivänä käytiin kuitenkin huvipuistossa ja vietettiin siellä kiva päivä kaikissa hurjissa laitteissa. Välillä pyörityksissä meinasi oksennus tulla. Viime viikonloppuna mentiin Tomin kanssa visiitille Barcelonaan. Kiva ja kaunis kaupunki sekin. Käytiin pyörimässä keskustassa, Güell-puistossa, rannalla ja muuten vaan kaduilla ihmettelemässä. Sagrada Familia nähtiin vain ulkoapäin koska ei haluttu maksaa korkeaa hintaa sitä katsomaan sisältäpäin. Ensi kerralla sitten. Tomi jo lupailikin, että siellä vielä käydään joskus uudestaan ja ollaan useampi päivä :)
Flunssassa olen ollut taas vaihteeksi. Nyt jo melkein neljä viikkoa putkeen. Mutta päätin, että parannun tämän viikonlopun aikana ja ensi viikolla pääsen taas urheilemaan. Olen popsinut flunssalääkkeitä ja vaan ollut rauhassa sisällä koko viikonlopun ajan koulumateriaalin kimpussa.
Ensi viikolla on viimeiset tunnit koulussa, pari tenttiä ja esitelmä. Seuraavalla viikolla myös yksi esitelmä. Sitten pitäisi vääntää kaksi projektia loppuun ja sitten se olisi siinä. En vielä ole päättänyt mitä teen kesäkuussa viimeisinä päivinä ennen kotiinpaluuta. Olisi kiva reissata jossain. Haluaisin Mallorcalle hyvää ystävääni Riikkaa moikkaamaan. Haluaisin myös käydä Kanariansaarilla ja Pohjois- tai Etelä-Espanjassa. Tai sitten oleilen vaan täällä Madridissa, jos en saa ketään reissuseuraksi. Rannalle kyllä olisi kova hinku.
Tällä viikolla täällä on ollut ihan surkeat ilmat ja vaan satanut ja ollut kylmää. Nyt viikonloppuna Suomi on kylpenyt helteessä ja täällä on ollut ainakin 10 astetta vähemmän. Onneksi asia korjaantuu ja lämpötila nousee koko ajan niin paljon, että loppuviikosta täällä on jo yli 30 astetta. Luksusta! Siksi päätin tänä viikonloppuna pysyä sisällä ja poissa yön hulinoista ja tehdä niin paljon kouluhommia kuin vaan pystyn, ettei ensi viikolla tarvitse kökkiä koko ajan sisällä. Lisäksi tekee ihan hyvää välillä levätä ja parantua tästä pirun flunssasta.
Mutta ei sillä. Mielelläni istun kyllä espanjan kirjat ja monisteet kädessä ja pänttään. Kielten oppiminen on vaan niin ihanaa. En varmaan koskaan kyllästy siihen. Mahtavaa oppia koko ajan jotain uutta espanjan kielestä. Eilen tutustuin luokkakaverini, Jorgen, suosittelemana Madridiin sijoittuvaan komediasarjaan nimeltä "Aquí no hay que viva". Ihan huippuhyvä! Netistä olen sitä tiiraillut ja ymmärrän ilman tekstitystä suuren osan! Miettikään miten espanjankielen taitoni on kehittynyt tämän 8kk aikana! Uskomatonta. Syyskuussa hädin tuskin sain sanaa suustani espanjaksi. Pikkuhiljaa se on kehittynyt, koska sen on ollut pakko kehittyä. Esimerkiksi sen mainitsemani 3D-kurssin kaikki materiaalit ja tehtävänannot on espanjaksi. Välillä tuskailen, kun en ymmärrä jotain ohjeista, mutta aina löytyy joku, joka osaa auttaa. Ei jaksa stressata liikoja :)
Kello näyttää täällä nyt nukkumaanmenoaikaa. Huomenna jatkuu taas espanjan opiskelu ja 3D-tehtävien vääntäminen. Buenas noches eli hyvää yötä!