tiistai 22. syyskuuta 2009

Eka koulupäivä

Tänään mulla oli siis ihan eka koulupäivä tuolla yliopistolla! Jännitti kyllä kovasti! Ekat tunnit oli tekniikan englantia eli Inglés Técnico. Siellä olin kahden vaihtarikaverini kanssa, enkä oikein ymmärtänyt mitään, kun se ope puhu vain espanjaksi :D Näiden tuntien jälkeen joutui sitten odottelemaan kaksi tuntia, ennen kuin seuraavat tunnit alkoivat. Ah, ihanat hyppärit! Hyppäreillä ei ollut yhtään mitään tekemistä, koska olin ihan yksin. Kävin tietokoneluokassa ja ruokalassa vähän kertaamassa espanjan kielioppia ja söin välipalaksi vähän espanjalaista tortillaa. Tortilla ei siis ole se lettunen, jonka sisään laitetaan lihaa, salaattia, juustoa, kastikkeita jne., vaan perunamunakas. Suomen tortilloja täällä kutsutaan nimellä fajitas.

Seuraavat tunnit olivat nimeltään Vídeo en Multimedia, eli video multimediassa. Ne tunnit kestivätkin sitten ehkä kokonaisen vartin, sillä opettaja piti vain kurssin esittelyn, josta en muuten taaskaan hirveästi ymmärtänyt. Menin kysymään tunnin jälkeen opettajalta lisäselvitystä englanniksi ja kävikin ilmi, että olinkin ymmärtänyt melkein kaiken tärkeän! Yllätyin!

Taas piti odotella pari tuntia seuraavien tuntien alkuun. Söin lounaan ja luin taas espanjaa aikani kuluksi. Seuraavat tunnit olivat taas englantia, Comunicación Profesional II. Taas opettaja puhui melkein vain espanjaksi, ja tuntui, että ymmärsin vielä vähemmän kuin edellisillä tunneilla. Noh, onneksi satuin istumaan erittäin mukavan espanjalaistytön viereen, joka kertoi minulle tuntien aikana ja niiden jälkeen kaiken, mitä tietää piti. Kurssille pitäisi kuulemma ostaa kirja, mutta yritän vältellä sitä viimeiseen asti, vaikkei kirjan hinta päätä huimaakaan; 7,40 €. Tyttö, Marina, esitteli minut myös kavereilleen ja tulin samalla kutsutuksi perjantain bileisiin. Kiva päästä mukaan ihan aitoon espanjalaismeininkiin! Ajattelin ennen, että on aika vaikeaa päästä mukaan espanjalaisten kaveriporukoihin, mutta ei kai sitten - ainakaan toivottavasti :) Englannin tunneilla tutustuin myös kahteen espanjalaiseen poikaan ja kävi ilmi, että he ovat kanssani myös kahdella muullakin kurssilla, qué bien! :)

Joka päivä vaihdan kuulumiset myös vuokrananatajani kanssa. Hän auttaa minua ja lohduttaa, jos tulee koti-ikävä. Yhtenä päivänä purskahdin itkuun, kun juttelimme ja hän tuli ja halasi. Myöhemmin hän kävi kaupungilla ja toi lohdutukseksi hiuspannan. Lisäksi hän sanoi tänään, että saan lainata hänen laskettelupukuaan, jos haluan, ja että voin lähteä hänen ja hänen ystäviensä kanssa joskus vuorille kävelemään, jos niin haluan :)

Viime lauantaina kävimme Toledossa Tommin ja hänen koulukavereidensa kanssa. Taas tutustuin 7 uuteen ihmiseen. Mukavia olivat! :) Illalla oli Noche en Blanco Madridissa, eli valkoinen yö. Kadut olivat aivan täynnä ihmisiä! Tuntui, että kaikki Madridin asukkaat, ihan vauvasta vaariin halusivat tulla kaduille juhlimaan. Kävimme Real Madridin jalkapallostadionilla, sillä sinne pääsi ilmaiseksi vierailemaan. Moni muukin tietenkin halusi nähdä stadionin kauniissa iltavalaistuksessa, joten jonot olivat sen mukaiset, n. 500 m. Stadion oli kyllä UPEA ja päätin, että menen katsomaan jonkin Real Madridin matsin sinne! :) Illalla en jaksanut kauaa juhlia, Toledon reissun aiheuttaman väsymyksen takia, vaan lähdin jo yhden aikaan kotiin.

Sunnuntaina kävin Tommin ja Annamarían kanssa Retiron puistossa, joka oli valtavan upea! Joka sunnuntai-ilta siellä järjestetään rumpuesityksiä, joten saimme nauttia rytmikkäästä tunnelmasta :) Puisto oli myös valtava! Sellaisia ei todellakaan Suomesta löydy! Suuria puita ja muun muassa lenkkeilyyn soveltuvia polkuja, ruusutarha, tekolampia sekä lisäksi mustia joutsenia!!!

Tänään, tiistaina minulla siis oli 5 tuntia koulua, keskiviikkoisin kaksi, torstaisin kolme ja perjantaisin kaksi. Ainiin, ja maanantait vapaita ;) Ihan leppoisalta vaikuttaa. Saa nähdä kuinka paljon töitä nuo kurssit sitten loppujen lopuksi teettävät. Lisäksi lokakuussa alkaa espanjan kurssi, jonka ajoista en vielä tiedä.

Nyt tämä tyttö taitaa olla niin väsynyt, ettei keksi enää mitään järkevää sanottavaa. Joten buenas noches! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti