Niin siis tosiaan, sain flunssan reilu viikko sitten Valencian reissulla. Ensimmäisenä yönä hostellin ilmastointi oli niin kylmällä, että aamulla oli kurkku kipeä. Siitä se sitten lähti. En tiedä mistä flunssa tuli, mutta sehän nyt voi tarttua mistä vain. Sunnuntaia tultiin Valenciasta takaisin Madridiin ja mulle nousi kuume. Maanantaikin meni kuumeillessa, joten en tiistaina mennyt vielä kouluun. Keskiviikkona menin ja tuskaahan se oli puolikuntoisena. Viime viikolla en siis oikein muuta tehnyt kuin parantelin itseäni viikonloppua ja kaverin synttäreitä varten. Juhlissa kuitenkin kipeydyin lisää, joten tämäkin viikko on mennyt yskiessä ja nenää niistäessä.
Tasan viikko sitten tein espanjan kielen tasotestin. Kipeänä olin silloinkin. Eilen sitten alkoivat kauan odotetut espanjan tunnit! Ja täytyy sanoa, että se on kyllä paras ja motivoivin kurssi, mitä mulla täällä on! Tunnit on tosi rentoja ja me tehdään tehtäviä yhdessä koko ryhmän kanssa opettajan johdolla ja keskustellaan koko ajan espanjaksi. Jos joku ei ymmärrä, miksi joku asia sanotaan juuri tietyllä tavalla, niin opettaja selittää asiaa niin kauan, että kaikki ymmärtävät. Ja tietysti espanjaksi koko ajan. Kävi hyvä tuuri, että sain noin mukavan opettajan! :) Tätä kurssia on siis neljä tuntia viikossa. Voisi olla enemmänkin, jos multa kysytään! :)
Ensi viikonloppuna ajateltiin vaihtariporukalla kierrellä vähän Madridia ja katsella joitain nähätvyyksiäkin. Palacio Realissa ja jossakin näköalatornissa olisi ainakin tarkoitus käydä. Minä haluaisin mennä vihdoin Madridin Hard Rock -cafeen ja ostaa sieltä t-paidan itselleni ja ehkä jollekulle muullekin ;) Myös talvivarusteita pitäisi viikonlopun aikana hankkia, mm. villapaitoja ja pitkähihaisia yleensäkin.
Niin joo, oltiin tosiaan 9.-11.10. Valencian lämmössä! Joka päivä asteet kipusivat lähes kolmeenkymmeneen, joten kylmä ei ollut ollenkaan :) Päivittäin uiskentelimme Välimeressä, jossa oli muuten tosi lämmintä vettä! Lauantaina kävimme monen tunnin reissulla Aquariumissa. Siellä oli paljon kaloja! :D Kaloja ja mereneläviä ynnä muita ympäri maailman. Mun lemppari oli tietenkin, se missä oli punaisen meren kaloja ja koralleja, koska oon niitä nähnyt livenä Egyptissä snorklailemassa! :) Toinen suosikki oli delfiini-show! Varmaan vähän niinkuin Särkänniemen delfinaariossa (jossa muuten en ole käynyt).
Sunnuntaina käytiin paikallisessa Heurekassa, eli tiedemuseossa. Siellä ei kauaa mennyt, joten siirryimme ravintolan kautta rannalle uimaan ja ottamaan aurinkoa! :) Rannalta sitten hostellin suihkun kautta lentokentälle. Baran raukka joutui lentokentän turvatarkastuksessa jättämään kalliin Armanin hajuvetensä Valenciaan, sillä lentokoneeseenhan ei saa ottaa mukaan yli 100 ml vetoisia purnukoita. Seuraava kysymys onkin, että miten ihmeessä hän sai sen kuljetettua Madridista Valenciaan. Noh, Madridin lentokentän turvatarkastuksessa saimme koko kentän pomon ylipuhuttua ja Baran sai parfyyminsa mukaan. Tämä vain siksi, että pomo taisi pitää hajusta itsekin :D
Tänään oli englannin välikoe, joka oli aika vaikea, koska se sisälsi todella paljon tekniikan sanastoa, jota en kovinkaan hyvin hallitse. Läpi se kyllä varmasti meni, mutta en tiedä kuinka hyvin arvosanoin. Perjantaina olisi yhden kurssin labroissa tiedossa myös jokin pieni testi, josta en luultavasti ymmärrä yhtään mitään. Lisäksi saman kurssin teoriatunneille pitäisi tällä viikolla tehdä joku kotitehtävä. Katsoin sitä tänään, eikä mulla ole hajuakaan, miten se pitäisi tehdä. Niin hyvällä mallilla se kurssi siis! :D Meneeköhän edes läpi... Epäilen. Mutta mutta, ei stressata sitä :)
Nyt siis olen ollut täällä jo melkein puolitoista kuukautta! Jännää! Ja huomenna on tasan 60 päivää ja enää alle kaksi kuukautta joululomaan ja siihen, että Tomi tulee tänne mua moikkaamaan pariksi viikoksi! :) En malta odottaa! Isosiskoni, Jossu sanoi, että mun pitäisi tehdä joulukalenteri ja availla luukkuja jo nyt, niin aikakin menisi nopeammin :)
Noin kuukauden päästä täällä Madridissa olisi yhden lempibändeistäni, Porcupine Treen, keikka. 22. marraskuuta tarkalleen ottaen. Haluaisin ehdottomasti nähdä kyseisen bändin ja nyt yritänkin pakottaa jotakuta lähtemään mun kanssa kyseiselle keikalle. Jos joku tän blogin lukija on innostunut lähtemään, niin ilmottautuu mulle! ;)
Huomenna taas kouluun, plääh, kakoille tunneille. Onneksi koulupäivä kestää vain kaksi tuntia. Mutta nyt nukkumaan. Fiilistelen vielä hetken tulevaa konserttia ja kuuntelen Porcupine Treetä Spotifysta, niin kuin olen koko illan tehnyt ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti