perjantai 6. marraskuuta 2009

Treenausta ja kampaamon metsästystä

Noniin, vihdoinkin aikaa kirjoittaa blogia. Tuntuu, että päivät ja viikot menee ihan hujauksessa, eikä muka ole aikaa tulla tätä rustailemaan!

Viime kirjoituksessani jotain sekoilin siinä viimeisessä kappaleessa, että olisin Sevillassa ollut viime viikonloppuna. Lauantain ja sunnuntain vietin kuitenkin siis Salamancassa ja vasta tänään lähden yöbussilla kolmeksi päiväksi Sevillaan. Nukutaan Annamárian kanssa hänen kaverinsa kämpillä. Baran ja Tommi lähtivät jo viime yönä ja yöpyvät jossakin hostellissa. Me lähdemme Annamárian kanssa yhdeltä yöllä ja tuntia ennen bussilla köröttelee Jendrik, joka on siis samassa koulussa mun kanssa, mutta informatica-puolella. Molemmat siis ollaan samassa espanjan ryhmässä.

Tällä viikolla meidän asunnossa on jopa laitettu patterit päälle. Vihdoin! Siinäkään ei taas ole mitään järkeä, että lämmitys menee päälle iltapäivällä neljän viiden aikaan ja sammuu illalla puoli kahdeltatoista. Aamulla siis saa hytisten hipsiä suihkuun, kun tosiaan ilman lämmitystä sisällä on 17,5 'C. Että ihan turha valittaa, että esim. Hoasin kämpät on kylmiä!! Ei varmasti ole näin kylmiä. Lämmitys tosiaan on siis automaatilla, joten saisi sen varmaan laitettua päälle manuaalisestikin, jos niin haluaa. Menee kyllä sähköä ja lämpöä hukkaan, kun talot on niin surkeasti eristettyjä. Voi niitä raukkoja, jotka asuu täällä vanhoissa taloissa, eikä omista lämmityslaitetta...

Ensi tiistaina (pikkusiskon synttärit!! :)) olen ollut täällä jo kaksi kuukautta. Ei uskoisi. Toinen kuukausi meni ihan siivillä, kun ensimmäinen kuukausi tuntui matelevan. Ja tänään enää 43 päivää joululomaan ja Tomin tänne tuloon, jee :)

Oon kyllä erittäin tyytyväinen, että päätin lähteä just Madridiin. Ei tästä kaupungista voi muuta ku tykätä! <3

Niin ja yks huvittava juttu. Metropysäkit voi joskus aiheuttaa huvittuneisuutta. Tommi asuu Ibizalla ja minä Buenos Airesissa. Ne siis meidän lähimmät metropysäkit :D Lisäksi täältä löytyy pysäkki nimeltä Pavones. Niin lähellä mun sukunimeä, hauskaa :D

Pikkuhiljaa pitäis alkaa ettimään jotain kohtuuhintaista kampaamoa täällä. Haluun olla ruskeetukkanen, vaikka mun espanjalaiset koulukaverit sitä vastaan protestoikin. Ykskin poika sano, että on hyvä, että näytän erilaiselta. Mutta oon totaalisen kyllästyny "Hola guapa" tai "Rubia" huuteluihin! Ja siihen, että kaupassa, metrossa, kadulla, ravintolassa, koulussa, jne. ihmiset tuijottaa tai viheltelee perään. Ei noi huutelut tai tuijottelut oikeesti oo ihan ainoo syy siihen, että tukan väri saa vaihtua. Haluun vaan jotain erilaista välillä. Mut älkää peljätkö, ei musta mustatukkasta tule. Vähän vaan enemmän castaño eikä enää niin rubia ;) Muuten varmaan värjäisin kaupan värillä, mutten uskalla. Viime kerralla, kun koitin blondista vähän tummemmaks, synty katastrofi. Harmaahan siitä tuli. Jos tällä kertaa ihan ammattilaisen käsiin.

Huomasin muuten eräs päivä, että aina muuttuu suunnitelmat, mitä tahansa tänne kirjoittelenkin! Vieläkään en ole tosiaan nähnyt kuninkaan kämppää enkä Warner Bros -huvipuistoa. Onneks on vielä 7kk aikaa tehdä kaikkea!

Niin ja jos joku ei vielä tiennyt, niin ajattelin hilpaista Madridn puolimaratonin ensi huhtikuussa. Tällä viikolla alkoi treenaus. Hiljaa aloitan, sillä en ikinä ole niin pitkää matkaa juossut. Alkuun pari kertaa viikossa 5-10 km lenkkejä. Sitten pikku hiljaa 15 ja 20 km. Siitä se lähtee. Onhan tässä joku 5 kk aikaa vielä treenata! Tommi mut sinne houkutteli ja minäpä otin tarjouksen vastaan :D Saa tulla kannustamaan tien viereen! ;)

Kohta keskustaan Annamárian kanssa ja vähän myöhemmin bussi kohti Sevillaa! :)

1 kommentti:

  1. Ons se kiva lukea sun juttujas...ja se että olet alkanut viihtymään ja uudet kokemukset tulee suorastaan virtanaan sulle.... Elämä on nuoruuden ihanaa uusien kokemusten kokemista ja uuden oppimista... on kiva nähdä että sulla menee hyvin... kaikkea hyvää t. Kummisetä

    VastaaPoista